Aku AnkkaSarjakuvalehti Aku Ankka on jaksanut viihdyttää suomalaisia jo sukupolvien ajan.

Aku Ankkaa julkaisee Sanoma Magazines ja lehti on perustettu vuonna 1951. Lukijoita on yhteensä 723000 ja levikkiä 228050. Lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Aki Hyyppä on päätoimittajana.

Tilaus, tarjous ja tilaajalahja

Tilaa Aku Ankka, niin saat lehden mukana hienon tilaajalahjan. Katso alapuolelta uusin Aku Ankan tarjous. Tilaaminen onnistuu myös lahjaksi.

Siirry tästä Aku Ankan tilaukseen »

Esittelyä

Laadukkaat ja viihdyttävät seikkailut jaksavat kiehtoa yhä uusia lukijoita. Aku Ankka on Suomen suosituin aikakausilehti, sitä lukevat sekä lapset, että aikuiset.

Aku Ankka ei menetä arvoaan kertalukemalta, ne ovat keräilytavaraa joita jaksaa myös lukea uudelleen ja uudelleen. Sen levikki on 300 000 kappaletta vuodessa ja sitä lukee viikoittain yli miljoona ihmistä, eikä ihme.

Mukaansatempaavia seikkailuita

Aku Ankkaa käännetään suomeksi erityisellä huolella, suomen kieli pidetään mahdollisimman rikkaana ja monimuotoisena niin että se mukailee alkuperäistä tarinaa uskollisesti. Aku Ankan tarinoissa seikkailut ovat olleet aina vailla vertaansa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, niitä tasoittaa oma humoristinen vivahteensa ja aina kommelluksien jälkeen järjestyksen paluu Ankkalinnaan. Tutut hahmot Aku, Iines, veljenpojat, Mikki, Hessu, Roope sekä ikuiset viholliset Milla Magiasta Karhukoplaan takaa jokaiselle omat suosikkinsa, joiden seikkaluita haluaa seurata vaikka vuodesta toiseen.

Aku Ankka on viikon odotetuin posti

Aku Ankka ilmestyy 52 kertaa vuodessa, eli kerran viikossa. Sen ilmestymispäivä on keskiviikko. Keskiviikko onkin monessa perheessä viikon kohokohta. Lehden lisäksi siinä on ympäri vuoden kivoja yllätyksiä, syksyllä koulutyö on esimerkiksi hyvä aloittaa Aku Ankan oman lukujärjestyksen kanssa. Aina ajan hermolla olevan Aku Ankan voi nyt tilata myös mobiiliversiona omaan puhelimeensa, mikä onkin aikuisten lukijoiden mieleen.

Sivun muokkaukset

19.9.2016: Lukijoiden määrä pienentynyt 886000 -> 723000 ja levikki 260455 -> 228050
3.4.2014: Kirjoitettu lehden esittelyä

Arvostele lehti

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä    (ääniä: 1, keskiarvo: 5,00 / 5)
Ladataan...

Kerro kokemuksista tai kommentoi